Don´t just practice to get it right. Practice until you can´t get it wrong!

 USPTA (United States Professional Tennis Association) Certified Tennis Professional, ATP Experience 

JAN TIILIKAINEN

   Synnyin perheeseen, jossa urheilu oli aina isossa roolissa. Äiti oli jo peruskoulussa monipuolinen urheilija eri lajeissa, ja isä puolestaan pelasi lentopalloa, pesäpalloa ja jääkiekkoa mestaruustasolla. Tennikseen hän päätyi sattuman kautta – kokeilu johti nopeasti intohimoon, ja lopulta hän alkoi valmentaa sekä veljeäni että minua.

Kotona ruokapöydässä keskustelunaiheet pyörivät pitkälti tenniksen ympärillä. Yleisin kysymys taisi olla: "Kulkeeko kämmen? Lähtikö syöttö?" Minulle oli jo nuorena selvää, että tulisin työskentelemään tenniksen parissa.

Kun ystävä sitten soitti ja tarjosi mahdollisuutta lähteä Yhdysvaltoihin opiskelemaan tennisstipendin turvin, päätös oli helppo. Veli, Kim, valitsi toisen polun – hän ryhtyi ammattilaispelaajaksi, kiersi maailmaa yli kymmenen vuotta ja myöhemmin valmensi menestyksekkäitä pelaajia sekä toimi Suomen Davis Cup -joukkueen kapteenina kymmenen vuoden ajan.



KOKEMUS

Vietin 26 vuotta tiiviisti tenniksen parissa Yhdysvalloissa. Aloitin pelaamalla yliopistojoukkueessa samalla, kun suoritin markkinoinnin tutkintoa. Sen jälkeen kiersin rahakisoja eri puolilla Yhdysvaltoja ja saavutin miesten avointen luokkien kaksin- ja nelinpelin ykkösrankkauksen sekä Kalifornian että Nevadan osavaltioissa.

Samaan aikaan aloitin valmennustyöt paikallisella klubilla Renossa, Nevadassa. Myöhemmin toimin Lakeridge Tennis Clubin toiminnanjohtajana, vastaten koko klubin tennispuolesta. Klubilla oli yli 1 500 asiakasta, joten työtahti oli vauhdikasta. Järjestin turnauksia ja muita tennistapahtumia jäsenille sekä vedin ryhmä- ja yksityistunteja.

Myöhemmin perustin FINNISH STRONG -tennisakatemian, joka keskittyi junioripelaajiin, joiden tavoitteena oli päästä pelaamaan Yhdysvaltain yliopistoihin tennisstipendin turvin.


  • Tennisstipendillä yliopistojoukkueeseen pelaamaan Divisioona-I tennistä USA:han (1993-1997)
  • Assistant Coach @ University of Nevada, Reno. Miesten ja Naisten tennisjoukkue (1997-1998)
  • Tennis Director/Junior Development Director @ LAKERIDGE TENNIS CLUB, Reno, Nevada (1998-2019)
  • FINNISH STRONG TENNIS AKATEMIAN PERUSTAMINEN USA:han (2004-2019)
  • WANDERLUST Yoga/Tennis tapahtumat, Adidaksen päävalmentaja tapahtumien aikana 2017 ja 2018
  • Advisory Staff for Babolat, Adidas & Solinco (2005-jatkuu)
  • Valmentaja "Jari Hedman Tennis Company" (2019-2020) 
  • Junioreiden Kilpavalmennuksen Vastuuvalmentaja @ Grani Tennis ry, Kauniainen (2020-jatkuu)          

                                                        

Magnus Larsson, Jarkko Nieminen, Jan Tiilikainen, Veli Paloheimo (Hanko 2020)
Magnus Larsson, Jarkko Nieminen, Jan Tiilikainen, Veli Paloheimo (Hanko 2020)
Kim Tiilikainen (veli)
Kim Tiilikainen (veli)
Kim Tiilikainen, Björn Borg, Jan Tiilikainen (Hanko 2022)
Kim Tiilikainen, Björn Borg, Jan Tiilikainen (Hanko 2022)
Jan Tiilikainen, Jason Yelley, Andre Agassi (Reno, Nevada)
Jan Tiilikainen, Jason Yelley, Andre Agassi (Reno, Nevada)

TENNISMENESTYS

  • Lukuisia Suomenmestaruuksia SM-liigassa GVLK:n paidassa.
  • Pelannut voitokkaalla menestyksellä Saksassa ja Ranskassa Liigaa Frankfurt 1880 ja Montpellier:in Seurojen paidoissa.
  • Entinen #1 kaksi-ja nelipelipelaaja University of Nevada, Reno joukkueessa. Voittanut lukuisia Big Sky Conference mestaruuksia ja valittu kaikkien aikojen parhaaksi tenniksen yliopistopelaajaksi University of Nevada, Renossa.
  • Kolme vuotta Kalifornian ja Nevadan Miesten Avointen luokkien kaksin- ja nelinpelin mestari. Yli 50 turnausvoittoa ja yli 500 ottelua Kaliforniassa. Vuoden Avointen luokkien pelaaja Kaliforniassa 1998 ja Vuoden Senioripelaaja 2010-2014.
  • Kuusi kertaa voittanut yli 30-kymppisten miesten USA:n sisäkenttien mestaruuden. Kokonaissaldo Yhdysvaltojen maanmestaruuskisoista - Kaksinpeli: 6 USTA (United States Tennis Association) Golden Tennis Balls. 2 Silver Tennis Balls - Nelinpeli: 2 Silver Tennis Balls, 2 Pronze Tennis Balls.
  • ATP kokemustakin löytyy ja oli hienoa olla rankattu maailmalla samaan aikaan oman veljeni kanssa (Kim Tiilikainen).